
Asiakastarina
Ritva Parkkali

Ritva Parkkali on sivutoiminen lyhytterapeutti, joka on löytänyt tiensä alalle työnohjaajana toimiessaan. Monien työnohjausistuntojen aikana hän huomasi, kuinka asiakkaat toivat esiin henkilökohtaisia huoliaan ja stressitekijöitään, jolloin Ritva oivalsi terapiaosaamisen tuovan merkittävää lisäarvoa hänen työhönsä. "Monta kertaa kun olen ollut työnohjaajana, niin olen huomannut, että moni sanoo, että 'voi että, tämä tulikin täältä nyt arjen asioista tai omista, että vähän ahdistaa tai stressaa'. Niin sitten huomasin siinä, että hei, nyt olisi oikeasti niin kuin hyväkin lisätä sitä omaa osaamista myös terapeuttina."
Yksityiseksi ammatinharjoittajaksi ryhtyminen ei ollut Ritvalle vaikeaa, mutta hän myöntää, että prosessiin liittyi monia käytännön asioita, joiden selvittäminen vei aikaa. Erityisesti toiminimen perustaminen, verotusasiat ja muut yrittäjyyteen liittyvät hallinnolliset tehtävät olivat aluksi haasteellisia.
"Jos nyt aloittaisin, niin aloittaisin kyllä ehkä vähän rohkeaminkin jo suoraan toiminimellä," Ritva pohtii.
Ritva painottaa mentorin tärkeyttä aloittelevalle terapeuttiyrittäjälle. Häneltä itseltäänkin on tullut kysymään neuvoa henkilöitä, jotka ovat lähdössä yksityisyrittäjiksi. "Siinä on joku mentori, ketä vähän auttaa ja tukee, että 'hei mitä sit ja mitä näin'. Se helpottaa, että on joku, ketä kysyä."
Haluatko kuulla lisää, miten Brightlife voisi helpottaa sinun arkeasi? Ota yhteyttä.



